Pages

Sunday, September 28, 2014

Viiksiviiniä

Poikaystävän huomenet lämmittää joka aamu. Samoin villasukat ja takki, joita käytän sisälläkin välttääkseni pahimman flunssapöpön. Mun sunnuntaiaamu alkoi painajaisilla, mutta en anna sen häiritä. Keitän ison kupin teetä ja kolme annosta kaurapuuroa. Kuuntelen ranskankielistä soittolistaa, luen artikkelia samalla kielellä ja nautin siitä, että ymmärrän.
Tämä oli mun ensimmäinen viikonloppu Turussa ilman suurempia suunnitelmia. Oikeastaan joskus on ihan ookoo olla tekemättä mitään. Oon tuijottanut miljoonia elokuvia ja sarjoja, nukkunut paljon, puhunut monta tuntia puhelimessa ja kokannut hyvää ruokaa. Ja voi sitä rakkauta, kun eilen illalla löysin naapuritalon yläkerrasta saunan.


Onhan täällä tapahtunutkin:
TurkuPride ja ihana Samuli Putro. Huomatkaa maailman söpöin nuuskamuikkuslippu.
Hymiöilotulitukset. Mun naapurissa on pyöreenmuotoinen jättikerrostalo, jonka avulla mä löydän aina kotiin. Turkupäivillä pääsin toteuttamaan unelmia saadessani nähdä ne kolmionmalliset asunnot & kattoparvekkeen ilotulitukset.
Kieltenopiskelijoiden kastajaiset. Baskereita, katutanssia, sukkahousuja, laimeeta kaljaa, outoja katseita. viiksiä, mäenlaskua, slaavikyykkyjä, rakkaustarinoita ja valan vannomista..
TYÖPAIKKA. Arvatkaa oonko happy?

Saturday, September 20, 2014

Omenavarkaissa



Vietettiin mummon syntymäpäiviä. Ja ajettiin yöksi pieneen saareen, jonne kulki pienenpieni lautta. Poimittiin omenoita pitkään asumattoman talon pihalta ja nautittiin siitä kesästä, joka täällä vielä vallitsi.
Mummo piti juhlapuheen samasta omenapuusta, vertauskuvallisesti tietenkin. En enää muista mihin se liittyi, yritin kai pidätellä kyyneleitä. Uskomatonta miten täysin tuntemattomat ihmiset ja kauan ennen syntymääni eletyt hetket voivat herättää niin suuria tunteita. Mummoni syntyi samana päivänä, kun aselepo Venäjän kanssa solmittiin. Se on aika hieno ajatus.

Musta on hassua, kuinka Turussakin tuntuu edelleen kesältä, enkä osaa todellakaan pukeutua. Päivällä tarkenee jopa t-paidalla ja opiskelijabileiden jälkeen päälle saisi vetää pilkkihaalarit. Mutta kuinka ihanaa silloin on istua jokirannassa. Kokoontua Tuomiokirkolla ja varoa päätymästä kiinalaisturistien kuviin. Yllättyä joka kerta kuullessaan ruotsia ja ranskaa ympärillään, mitä tapahtuu melko usein. Kai siihenkin tottuu.

Keskiviikkona oli Aurasoudut, yksi vuoden suurimmista opiskelijatapahtumista. Soutukilpailujen ohella ideana oli suunnistaa baarista toiseen ja kerätä leimoja. Kahdestatoista juomasta saa korkeimman arvomerkin. Ei mulla muuta kuin onneksi Aurasoudut järjestetään kerran vuodessa. Oli hauskaa!

Ps. Tänään hymyilyttää.

Friday, September 5, 2014

Unelmia toteuttamassa


Lapsena mä halusin jäätelönmyyjäksi. Sitten musta piti tulla näyttelijä. Kolmetoista kesäisenä matkattiin Turkuun avustamaan yhteen harrastelijaelokuvaan. Hengailtiin kuvatessa uimarannalla ja skeittiparkissa, käveltiin pitkin Aurajokirantaa. Käytiin torilla ostamassa kissanpennun kanssa silakoita, ja ohikulkijat pysähtyivät hymyilemään. Turku on kesäkaupunki, ja sillon mä ajattelin, että täällä ois varmaan tosi kiva asua.
Nyt mä istun ensimmäisessä omassa asunnossani Turun yliopistonmäen kupeessa 6-vuotias kissa polvilla suloilemassa. Pari päivää sitten laatikoita oli vielä yhtä paljon kuin lattiatilaa, nyt niiden sisällöt on päässyt hienovaraisesti leviämään ympäriinsä pöytätasoille ja tuolien selkänojille. Verhot repsottaa hassusti oikeesta yläkulmasta, koska nipsut on liian pienet. Televisio toimii nättinä sisustuselementtinä (digiboksin kaukosäädin jäi kotiin..) ja sen lisäksi mulla on i-h-a-n-a tummanpunainen lipastokaapisto, jonka viis miestä kävi mulle yks ilta tänne roudaamassa. Kuvia voin laittaa vaikka joulukuussa, sitten kun kämppä on jo siinä kunnossa, että kehtaa pyytää ensimmäiset vieraat teelle.

Pääsin tänne ranskan kielen opiskelijaksi. Viime kesän reilillä puhuin kieltä ensimmäistä kertaa oikeasti ja onnistuin lopulta jopa tilamaan patongin onnistuneesti kahvilassa(yay!). Ensimmäisen ranskantunnin yliopistossa piti natiivi, joka ei puhu sanaakaan suomea. Yritätkös sitten typeränä selittää, miksi kurssin nimilistalta löytyy kutsumanimen tilalta sun toinen nimi - Tu as changé ton nom?. Kotona katsoin Amélieta (ihanasuloinenmaailmanparannuselokuva) ymmärtämättä sanaakaan, mutta päätin katsovani sen vielä niin monta kertaa, että ymmärrän. 

Blogin ajattelin aloittaa pitemmän tauon jälkeen puhtaalta pöydältä, ja päivittää kuulumisia Oulun pörriäisille ja muillekin. Onhan tässä sopeutumista; ihmiset puhuu ihan kummallisesti, pyöräilijöiden pitää ajaa merkityillä pyöräkaistoilla ja autojen seassa (tai turkulaiset käyttäytyy hyvin aggressiivisesti, nimim. luokkakaveria läimäytettiin sateenvarjolla), koulumatka sisältää liikaa mäkiä ja miljoonamiljoona porrasta (hei Oulu on lättänä!) ja mikä parasta, mun asunnosta tai yhteiskeittiöstä ei löydy mikroa, mutta viereisen kyläkaupan eteisessä on yks vapaasti käytettävissä. Samassa kaupassa ei oo myöskään kylmähyllyjä, vaan semmonen ylikylmä erillinen jääkaappiHUONE. Maailma on kummallinen paikka.

Pitäiskö mun kertoa vielä lyhyesti jotain itsestäni? Tykkään kävellä sateessa kumpparit jalassa. Mun lempiväri on keltainen, mutta rakastan mustia vaatteita (valitettavasti mun vaatekaappi on eri mieltä, en ymmärrä..) Mulla on hyllyllä söpö kokoelma teetä, teepalloja ja syksyn pelastus = termosmuki. Mä unelmoin omasta teepannusta ja retrokeittiöstä. Mä en luultavasti tiedä mitään kauniimpaa kuin suurkaupungin valot yöllä (tiedättekö kun laskeutuu lentokoneella pimeässä!). Mua ei oikeastaan häiritse kulkea ihmisten ilmoilla hiukset märkinä meikittä, ja teen sitä suhteellisen usein. Mutta rakastan punaisia huulipunia! Rakastan englannin puhumista. Rakastan taivasta, sipsejä ja yhtä hölmöjä ihmisiä kuin minä. Ja tästä lähtien rakastan myös keskiviikkoja.