Lapsena mä halusin jäätelönmyyjäksi. Sitten musta piti tulla näyttelijä. Kolmetoista kesäisenä matkattiin Turkuun avustamaan yhteen harrastelijaelokuvaan. Hengailtiin kuvatessa uimarannalla ja skeittiparkissa, käveltiin pitkin Aurajokirantaa. Käytiin torilla ostamassa kissanpennun kanssa silakoita, ja ohikulkijat pysähtyivät hymyilemään. Turku on kesäkaupunki, ja sillon mä ajattelin, että täällä ois varmaan tosi kiva asua.
Nyt mä istun ensimmäisessä omassa asunnossani Turun yliopistonmäen kupeessa 6-vuotias kissa polvilla suloilemassa. Pari päivää sitten laatikoita oli vielä yhtä paljon kuin lattiatilaa, nyt niiden sisällöt on päässyt hienovaraisesti leviämään ympäriinsä pöytätasoille ja tuolien selkänojille. Verhot repsottaa hassusti oikeesta yläkulmasta, koska nipsut on liian pienet. Televisio toimii nättinä sisustuselementtinä (digiboksin kaukosäädin jäi kotiin..) ja sen lisäksi mulla on i-h-a-n-a tummanpunainen lipastokaapisto, jonka viis miestä kävi mulle yks ilta tänne roudaamassa. Kuvia voin laittaa vaikka joulukuussa, sitten kun kämppä on jo siinä kunnossa, että kehtaa pyytää ensimmäiset vieraat teelle.
Pääsin tänne ranskan kielen opiskelijaksi. Viime kesän reilillä puhuin kieltä ensimmäistä kertaa oikeasti ja onnistuin lopulta jopa tilamaan patongin onnistuneesti kahvilassa(yay!). Ensimmäisen ranskantunnin yliopistossa piti natiivi, joka ei puhu sanaakaan suomea. Yritätkös sitten typeränä selittää, miksi kurssin nimilistalta löytyy kutsumanimen tilalta sun toinen nimi - Tu as changé ton nom?. Kotona katsoin Amélieta (ihanasuloinenmaailmanparannuselokuva) ymmärtämättä sanaakaan, mutta päätin katsovani sen vielä niin monta kertaa, että ymmärrän.
Blogin ajattelin aloittaa pitemmän tauon jälkeen puhtaalta pöydältä, ja päivittää kuulumisia Oulun pörriäisille ja muillekin. Onhan tässä sopeutumista; ihmiset puhuu ihan kummallisesti, pyöräilijöiden pitää ajaa merkityillä pyöräkaistoilla ja autojen seassa (tai turkulaiset käyttäytyy hyvin aggressiivisesti, nimim. luokkakaveria läimäytettiin sateenvarjolla), koulumatka sisältää liikaa mäkiä ja miljoonamiljoona porrasta (hei Oulu on lättänä!) ja mikä parasta, mun asunnosta tai yhteiskeittiöstä ei löydy mikroa, mutta viereisen kyläkaupan eteisessä on yks vapaasti käytettävissä. Samassa kaupassa ei oo myöskään kylmähyllyjä, vaan semmonen ylikylmä erillinen jääkaappiHUONE. Maailma on kummallinen paikka.
Pitäiskö mun kertoa vielä lyhyesti jotain itsestäni? Tykkään kävellä sateessa kumpparit jalassa. Mun lempiväri on keltainen, mutta rakastan mustia vaatteita (valitettavasti mun vaatekaappi on eri mieltä, en ymmärrä..) Mulla on hyllyllä söpö kokoelma teetä, teepalloja ja syksyn pelastus = termosmuki. Mä unelmoin omasta teepannusta ja retrokeittiöstä. Mä en luultavasti tiedä mitään kauniimpaa kuin suurkaupungin valot yöllä (tiedättekö kun laskeutuu lentokoneella pimeässä!). Mua ei oikeastaan häiritse kulkea ihmisten ilmoilla hiukset märkinä meikittä, ja teen sitä suhteellisen usein. Mutta rakastan punaisia huulipunia! Rakastan englannin puhumista. Rakastan taivasta, sipsejä ja yhtä hölmöjä ihmisiä kuin minä. Ja tästä lähtien rakastan myös keskiviikkoja.
No comments:
Post a Comment