Pages

Saturday, September 20, 2014

Omenavarkaissa



Vietettiin mummon syntymäpäiviä. Ja ajettiin yöksi pieneen saareen, jonne kulki pienenpieni lautta. Poimittiin omenoita pitkään asumattoman talon pihalta ja nautittiin siitä kesästä, joka täällä vielä vallitsi.
Mummo piti juhlapuheen samasta omenapuusta, vertauskuvallisesti tietenkin. En enää muista mihin se liittyi, yritin kai pidätellä kyyneleitä. Uskomatonta miten täysin tuntemattomat ihmiset ja kauan ennen syntymääni eletyt hetket voivat herättää niin suuria tunteita. Mummoni syntyi samana päivänä, kun aselepo Venäjän kanssa solmittiin. Se on aika hieno ajatus.

Musta on hassua, kuinka Turussakin tuntuu edelleen kesältä, enkä osaa todellakaan pukeutua. Päivällä tarkenee jopa t-paidalla ja opiskelijabileiden jälkeen päälle saisi vetää pilkkihaalarit. Mutta kuinka ihanaa silloin on istua jokirannassa. Kokoontua Tuomiokirkolla ja varoa päätymästä kiinalaisturistien kuviin. Yllättyä joka kerta kuullessaan ruotsia ja ranskaa ympärillään, mitä tapahtuu melko usein. Kai siihenkin tottuu.

Keskiviikkona oli Aurasoudut, yksi vuoden suurimmista opiskelijatapahtumista. Soutukilpailujen ohella ideana oli suunnistaa baarista toiseen ja kerätä leimoja. Kahdestatoista juomasta saa korkeimman arvomerkin. Ei mulla muuta kuin onneksi Aurasoudut järjestetään kerran vuodessa. Oli hauskaa!

Ps. Tänään hymyilyttää.

No comments:

Post a Comment